Kotimatkalla

Illalla töiden jälkeen matkustan junalla Helsingistä Louhelaan, läpi graffitien ja nuhjuisten ihmisten, ohi asemien joissa mustat miehet nojailevat seiniin kuin olisivat niihin maalatut.

On kuin olisin joutunut keskelle elokuvaa, naiset samassa vaunussa ovat värikkäitä ja tytöllä minun edessäni on ohuesta kankaasta ommeltu mekko mutta jalassa paksut lenkkarit. Päässä pipo, jonka alta purkautuu kiharapilvi. Minulla sen sijaan on valkoinen puuvillamekko, sukkahousut ja sirot kengät, enkä minä siis kuuluu tähän elokuvaan. Minunlaiseni ovat jo nukkumassa.

Kaiken tämän tapahtuessa vanha mies ja nainen kohtaavat laiturilla toisensa, toisella puolella junasta tuijottavat ihmiset ja toisella mustat miehet, ja he suutelevat kuin estradilla. Minä hymyilen ja mieleni tekisi melkein taputtaa, ja nyt mietin näkeekö sillä hetkellä kukaan muu heitä kuten minä, onnellisina.

Olen väsynyt ja nälkäinen työpäivän jälkeen, oikeaan jalkaan koskee, kuten on koskenut jo kuukauden, ja minä kaipaan vain ruokaa ja ystävällisiä sanoja.

Mies hakee minut asemalta, me ajamme kotiin tyhjiä teitä ja haluan muistaa tämän jos kaikki on joskus päättynyt tai ainakin erilaista. Olen pakannut tavaroitani, ne lojuvat pitkin asuntoa omissa laatikoissaan valmiina lähtemään ja jättämään tämän kaiken.

Yhtäkkiä en olekaan valmis. Haluan viipyä vielä pienen hetken. Leikkiä, että kaikki onkin hyvin.